Diabeteksen hoitaminen, ruoka

pullot3
Alkoholi on myrkky siinä missä muutkin päihteet. Runsas käyttö on haitallista kenelle tahansa.


Verensokerimittari auttaa tuntemaan pullonhengen

Runsas alkoholinkäyttö on aina riski, mutta diabeetikolle humalatila aiheuttaa kaksinkertaisen vaaratilanteen. Siksi on hyvä tietää, miten diabetes tulisi juhlittaessa ottaa huomioon, vaikka alkoholinkäyttö ei vielä olisikaan ajankohtaista.

  • Kun maksa polttaa alkoholia, se ei pysty samaan aikaan normaaliin sokerintuotantoon. Näin ollen elimistö ei pysty korjaamaan hypoa ja verensokeri voikin helposti laskea vaarallisen matalalle. Diabeetikon on siis muistettava mitata verensokeria ahkerasti sekä muistettava syödä riittävästi alkoholin nauttimisen yhteydessä.
  • Verensokeria kannattaa mitata vielä juhlien jälkeenkin normaalia useammin, sillä alkoholi ei poistu elimistöstä hetkessä.
  • Yhden alkoholiannoksen, eli yhden siiderin tai oluen palaminen elimistössä kestää kaksi tuntia. Tästä syystä verensokeri saattaa laskea vaarallisen matalalle myös juhlien jälkeisen yön aikana.
  • Vaikka verensokeri olisikin normaalilla tasolla, yöpala voi olla tarpeen. Myös perusinsuliinin määrää voi tarvittaessa vähentää, mutta sitä ei kuitenkaan saa kokonaan jäättä pistämättä, sillä liian korkea verensokeri on vaarana myös alkoholia nauttiessa.
  • Pelkkään näppituntumaan ei koskaan kannata luottaa, sillä humalassa korkean ja matalan verensokerin tuntemuksia on vaikea tunnistaa. Ainoastaan verensokerimittari kertoo totuuden.
tanssi5
Juhliessa on hyvä ottaa huomioon, että tanssiminen laskee verensokeria tehokkaasti

Valitse viisaasti

Aivan kuten tavallisten ruokien ja juomien, myös alkoholijuomien hiilihydraattipitoisuuksia pitää tarkastella.

Useat alkoholijuomat sisältävät runsaasti nopeita hiilihydraatteja, jotka nostavat verensokeria huomaamatta. Tällaisia juomia ovat erilaiset liköörit sekä makeat siiderit ja lonkerot. Myöskään kirkkaat viinat eivät sovellu diabeetikoille, sen vähempää kuin muillekaan, korkean alkoholipitoisuuden vuoksi.

Alkoholijuomissa kannattaakin pääasiassa suosia vähähiilihydraattisia juomia, kuten oluita, light-siidereitä ja kuivia viinejä. Poikkeuksena on se, jos alkoholin nauttimisen yhteydessä ei ruokailla. Tällöin on välillä syytä juoda sokeripitoisia juomia, jottei verensokeri pääsisi laskemaan liikaa esimerkiksi runsaan tanssimisen yhteydessä.

Alkoholin vaikutus verensokeriin riippuu siis paljolti siitä, kuinka paljon ja minkälaista alkoholia nauttii. Kuitenkin muitakin tekijöitä löytyy. Ravinto, sen ajankohta, määrä ja laatu vaikuttavat verensokerin käyttäytymiseen alkoholia nautittaessa. Myös se, millä tasolla verensokeri on ennen kuin alkoholia aletaan juoda, vaikuttaa lopputulokseen. Illan kulkua on usein vaikea ennustaa tarkalleen etukäteen.

Ämpäriin saattaa hukkua

Koska verensokerin käyttäytyminen alkoholia juodessa on arvaamatonta, ovat monet diabeetikot päättäneet pitää hauskaa ilman alkoholia. Tämä on tietysti paras vaihtoehto kenelle tahansa, sillä ilman alkoholia mieli on vireämpi ja keho voi paremmin.

Runsas alkoholin käyttö aiheuttaa tutkitusti elimistössä monenlaista haittaa. Diabeetikolla runsas alkoholinkäyttö voi lisäksi huonontaa hoitotasapainoa sekä lisätä lisäsairauksien riskiä.

Alkoholin satunnaisella kohtuukäytöllä ei diabeetikon terveydelle ole sen suurempaa haittaa kuin muillekaan. On kuitenkin tärkeää välttää humalatilaa ja nauttia alkoholia vain sen verran, että pystyy pitämään huolta itsestään.

Kavereille, joiden kanssa iltaa viettää kannattaa kuitenkin aina kertoa diabeteksesta ja pitää huolta siitä, että he varmasti tietävät, miten toimitaan hätätilanteessa. Lisäksi mukana kannattaa aina pitää diabetestunnusta ja Minulla on diabetes -korttia, sillä verensokerista johtuva shokkitila saatetaan helposti sekoittaa humalatilaan.

uni2
Juhlien jälkeisenä aamuna olo on usein tukala ja kaukana alkoholin tuomasta huumasta. Onneksi hauskaa voi pitää ilman alkoholiakin – ja ilman ikäviä jälkiseurauksia.


Artikkeliin liittyvät asiasanat:

hypo verensokerin mittaus
E Luomaw
Teksti ja kuvat
Elina Luoma