Tuoreet aiheet ja uutiset meiltä

rss Ajankohtaista

19.4.2017

Tuore tutkimus: Kasvisproteiinin suosiminen ruokavaliossa voi pienentää tyypin 2 diabeteksen riskiä

Juuri julkaistu Itä-Suomen yliopiston tutkimus antaa lisää viitteitä siitä, että ruokavalion proteiinin lähteillä voi olla merkitystä tyypin 2 diabeteksen riskin kannalta. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kasviproteiinin suosiminen ruokavaliossa voi auttaa ehkäisemään tyypin 2 diabetesta. Runsaasti lihaa syövien riski sairastua tyypin 2 diabetekseen on sen sijaan suurentunut.

Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa toteutetun seurantatutkimuksen alussa vuosina 1984–1989 ruokavalio selvitettiin 2332:lta 42–60 vuotiaalta mieheltä, joilla ei ollut tyypin 2 diabetesta. Noin 19 vuoden seurannan aikana 432 miestä sairastui tyypin 2 diabetekseen.

Kasviproteiinia runsaasti syövillä miehillä oli terveelliset elintavat, mutta elintavat eivät yksin selittäneet heidän pienempää diabetesriskiään. Runsaimmin kasviproteiinia syövillä oli 35 prosenttia pienempi riski sairastua tyypin 2 diabetekseen kuin vähiten kasviproteiinia syövillä. Laskennallisella mallilla arvioitiin, että jos päivittäin noin 5 grammaa eläinproteiinista korvattaisiin kasviproteiinilla, diabetesriski pienenisi 18 prosenttia.

Kasviproteiinin syöminen oli tutkimuksen alussa yhteydessä myös alhaisempaan verensokeripitoisuuteen, mikä voi mahdollisesti selittää sen syönnin yhteyttä pienempään diabetesriskiin. Tässä tutkimusaineistossa kasviproteiinin keskeisin lähde olivat viljatuotteet, mutta sitä saatiin myös perunasta ja muista kasviksista.

Lisäksi havaittiin, että runsas lihansyönti yhdistyi suurentuneeseen tyypin 2 diabeteksen riskiin. Vahvin yhteys nähtiin tarkasteltaessa lihansyöntiä kokonaisuudessaan, mukaan lukien prosessoitu ja prosessoimaton punainen ja valkoinen liha sekä sisäelimet. Lihansyönnin yhteys suurempaan diabetesriskiin selittyy todennäköisesti muilla lihan sisältämillä yhdisteillä kuin proteiinilla, koska lihasta saatava proteiini ei ollut yhteydessä diabetesriskiin.

Ruokavalion kokonais- tai eläinproteiinin määrällä tai kalasta tai maitotuotteista saatavilla proteiineilla ei havaittu yhteyttä tyypin 2 diabeteksen riskiin. Kananmunasta tulevalla proteiinilla havaittiin samanlainen yhteys kuin aiemmin julkaistussa tutkimuksessa eli suurempi saanti oli yhteydessä pienempään riskiin.

Lähde: Itä-Suomen yliopiston tiedote

Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje