Tuoreet aiheet ja uutiset meiltä

rss Ajankohtaista

10.5.2017

Maksaviikolla muistutetaan että elintapoihin liittyvät maksasairaudet lisääntyvät

Munuais- ja maksaliitto muistuttaa Maksaviikolla 8.5.–13.5., että elintapoihin liittyvät maksasairaudet lisääntyvät jatkuvasti. Ylipainosta johtuva rasvamaksa uhkaa suomalaisten maksaa jo alkoholia enemmän.Rasvamaksa on Suomen yleisin maksasairaus, ja joka neljännen suomalaisen aikuisen maksa on rasvoittunut.

Ylipaino ja perimä on merkittävin rasvamaksan aiheuttaja. Normaalipainon säilyttäminen on parasta rasvamaksan ehkäisyä ja laihduttaminen sen tehokkainta hoitoa. Rasvamaksa voi aiheuttaa maksatulehduksen, sidekudoksen kertymisen maksaan ja jopa maksakirroosin ja maksasyövän.

Rasvamaksa on maksasolusyövän tärkein syy. Viimeisen 50 vuoden aikana maksasyöpään sairastuneiden miesten määrä on viisinkertaistunut ja naisten kaksinkertaistunut. Maksasolusyövän riski on sitä suurempi, mitä useampia metabolisen oireyhtymän osatekijöistä henkilöllä on. Rasvamaksa ennakoi myös sydän- ja verisuonitautitapahtumia painosta riippumatta.

- Rasvamaksa on tärkeä todeta ajoissa, koska se etenee yleensä hitaasti ja sen kulkuun voidaan vaikuttaa elintapaohjauksella ja tarvittaessa lääkehoidolla. Jopa kirroosivaiheeseen edennyttä rasvamaksaa voidaan hoitaa vielä esimerkiksi lihavuusleikkauksella, kertoo sisätautiopin professori Hannele Yki-Järvinen Helsingin yliopistosta.

Tyypin 2 diabeetikoilla nelinkertainen riski saada rasvamaksa

Maksan rasvoittuminen ei yleensä aiheuta oireita ennen kuin maksan toiminta on jo heikentynyt. Siksi se todetaan liian usein vasta myöhäisessä vaiheessa. Tyypin 2 diabeetikoilla riski saada rasvamaksa on nelinkertainen muihin verrattuna. Varsinkin metaboliseen oireyhtymään ja tyypin 2 diabetekseen sairastuneiden maksan kunto olisi tutkittava säännöllisesti. Diabeteksen vuositarkastuksen yhteydessä olisi hyvä tutkia myös maksan toiminta.

- Osalle normaalipainoisistakin kehittyy rasvamaksa, mutta valtaosa sairastuneista eli 90 prosenttia on kuitenkin ylipainoisia. Kaikille lihavillekaan ei kehity rasvamaksaa ja alttius saada rasvamaksa on osin geneettistä. Suomalaisista noin 40 prosentilla on geeni, joka altistaa rasvamaksalle.

Rasvamaksaa voi ehkäistä terveellisillä elintavoilla. Liikunnan lisääminen vähentää maksan rasvoittumista sellaisenaankin, mutta tärkeintä sen hoidossa on painonpudotus. Ruokavaliosta kannattaa vähentää sokeria eli jättää karkit ja limut kauppaan. Tyydyttyneitä rasvoja kannattaa välttää, mikä tarkoittaa voin ja kovien juustojen sekä kookosmrasvan unohtamista. Tärkeintä on kuitenkin vähentää päivän aikana saatavien kalorien määrää. Ihmedieetit eivät puhdista maksaa tai vähennä sen rasvoittumista.

Jos rasvamaksa on edennyt pitkälle, pelkkä elintapojen muutos ei enää riitä, vaan tarvitaan myös lääkehoitoa, äärimmäisessä tapauksessa jopa maksansiirtoa. Sairaalloinen lihavuus ja sydäntauti voivat olla esteenä maksansiirrolle.

Lähde: Munuais- ja maksaliiton tiedote

Lisätietoa Maksaviikosta



Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje