Tuoreet aiheet ja uutiset meiltä

rss Ajankohtaista

18.12.2017 14.55

Laadun seuranta välttämätöntä terveydenhuollon valinnanvapaudessa

Diabetesliitto on antanut lausunnon sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen eli soteuudistuksen valinnanvapausmallista.

Diabetesliiton näkemyksen mukaan esitetty valinnnanvapausmalli on liian monimutkainen, eikä uudistuksessa saada sosiaali- ja terveyspalveluja yhtenäisiksi ketjuiksi.  Kaikki terveys- ja sosiaalipalveluja tarvitsevat ihmiset eivät kykene toimimaan niin monimutkaisessa järjestelmässä.  Odotettavissa on, että valinnanvapauden toteutumiseen vaikuttaisivat asiakkaan kyky ymmärtää monimutkaista järjestelmää, hänen taloudellinen tilanteensa ja liikunta- ja toimintakyky.

Diabetesliitto pitää sote-uudistuksen alkuperäisiä tavoitteita oikein hyvinä: tarkoitushan on pienentää väestön terveys- ja hyvinvointieroja ja hillitä kustannusten kasvua. Tavoitteena on ollut myös parantaa palvelujen saatavuutta ja antaa ihmisille mahdollisuus valita palveluntuottaja.

Diabeetikoiden näkökulmasta valinnanvapauden toteuttamiseen tarvitaan kuitenkin välttämättä ohjausta: kaikkien palveluntarjoajien tulee noudattaa yhteisiä, koko maata koskevia diabeteksen hoidon laatukriteerejä. Hoidon laatua tulee myös seurata järjestelmällisesti ja seurannan tulosten tulee olla julkisia, kaikkien saatavilla.

Diabeteksen hoidon laatua voidaan parantaa laatukriteerien ja julkisen laadunseurannan lisäksi keskittämällä tyypin 1 diabeteksen ja muu vaativa diabeteksen hoito osaamiskeskuksiin ja niihin liittyviin verkostoihin. Hyviä malleja on paikoitellen jo olemassa. Diabeteksen hoidon laadun turvaaminen vaatii riittävästi osaavaa henkilöstöä. Nykyisellään diabeteksen hoidon osaavasta hoitohenkilöstöstä on huolestuttava pula.

Diabetesliiton lausunto, PDF, hallituksen esityksestä laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa


Palaa otsikoihin



Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje