Ajankohtaista arkisto 2008

2.6.2008

WCPD 2008: Diabetes voi romuttaa terveydenhuollon, mutta oma terveys on pelastettavissa elintapamuutoksilla

Vauhdilla yleistyvä diabetes sekä muut sydän- ja verisuonisairaudet pystyvät pudottamaan polvilleen jopa Suomen, Englannin ja Saksan kaltaisten vauraiden maiden terveydenhuoltojärjestelmät, varoittaa Kansainvälisen diabetesliiton (IDF) puheenjohtaja, professori Martin Silink.

− Suurin taakka painaa kuitenkin kehittyviä maita. Tyypin 2 diabetes aiheuttaa nopean globalisaation ja kehityksen seurauksena maailmanlaajuisesti köyhyyttä ja kytkeytyy matalaan sosio-ekonomiseen asemaan, Silink totesi viikonloppuna Helsingissä käynnistyneessä Diabeteksen ja sen lisäsairauksien ehkäisyn 5:nnessä maailmankongressissa WCPD 2008:ssa. Suomen päättäjiä Silink kiittää siitä, että maassa perustettiin ensimmäisenä maailmassa jo lähes 10 vuotta sitten kansallinen diabetesohjelma, DEHKO 2000−2010, torjumaan diabetesta ja kehittämään sen hoitoa.

− Diabeteksen ehkäisyssä tarvitaan monien eri toimijoiden yhteistyötä. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä. Terveellisten elintapojen valinta on tehtävä mahdolliseksi, edulliseksi, vaivattomaksi ja mukavaksi, peruspalveluministeri Paula Risikko linjasi diabeteskongressin avajaisissa.

Euroopan unionin maissa diabetes on vastuussa tällä hetkellä jo lähes 15 prosentista kaikista terveydenhuollon kuluista. Jos kasvu jatkuu, diabeteksen taloudelliset ja inhimilliset kustannukset käyvät kestämättömiksi, ministeri myönsi.

− Lihavuus ja vähäinen liikunta ovat terveysriskejä, jotka vaikuttavat suoraan diabetekseen. Maailmassa on tällä hetkellä 1,5 miljardia ylipainoista ihmistä, ja lasten lihavuus lisääntyy nopeasti. Alle 5-vuotiaista lapsista noin 22 miljoonaa on ylipainoisia, Maailman terveysjärjestön WHO:n apulaispääjohtaja Ala Alwan huolehti.

Yksityisellä ihmisellä ei ole kuitenkaan mitään syytä lyödä hanskoja tiskiin mahdottomalta vaikuttavan vastustajan edessä, vakuutti kansanterveystieteen professori Jaakko Tuomilehto Helsingin yliopistosta. − Tyypin 2 diabetes on ehkäistävissä elämäntapojen muutoksilla. Jo viiden kilon painonpudotus voi vaikuttaa ratkaisevasti tilanteeseen, Tuomilehto totesi.

Vaikka Suomi onkin diabeteksen ehkäisyn edelläkävijä maailmassa, työtä riittää, muistutti Kansanterveyslaitos KTL:n pääjohtaja, professori Pekka Puska. − Meillä Suomessa on käynnissä tällä hetkellä ennennäkemätön terveydenhuollon mullistus. Nyt on todella hyvä mahdollisuus rakentaa ratkaisuja suurten kansantautien kuten diabeteksen torjuntaan, diabeteksen ehkäisyn maailmankongressia isännöivä Puska totesi.

Helsingin Messukeskukseen on saapunut 1 500 diabetesalan huippututkijaa ja lääkäriä 80 eri maasta. Keskiviikkoon asti jatkuvan kongressin järjestävät KTL ja Diabetesliitto yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

Diabetes Suomessa:

  • Tyypin 1 diabetes yleisintä maailmassa ja yleistyy nopeasti
  • Tyypin 2 diabeetikoita jo yli puoli miljoonaa, heistä 300 000 lääkärin hoidossa, loput eivät vielä tiedä sairaudestaan

Palaa otsikoihin



Tulosta tämä sivu
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje