Ajankohtaista arkisto

19.12.2016

Diabetestutkimussäätiö täyttää 40 vuotta - lue muisteluita matkan varrelta

Diabetestutkimussäätiön apurahan saaneet 2016
Diabetestutkimussäätiön apurahan vuonna 2016 saaneet diabetestutkijat Mari-Anne Pulkkinen (vas.) ja Kirsi Pietiläinen kertoivat tutkimuksistaan säätiön 40-vuotisjuhlassa.

Tiistaina 20.12.2016 tulee kuluneeksi 40 vuotta siitä, kun Suomen Diabetesliiton ja diabetesyhdistysten perustama Diabetestutkimussäätiö merkittiin säätiörekisteriin.

Säätiön toiminta oli alkanut jo aiemmin: sen perustava kokous pidettiin Diabetesliiton Virkkulan "kesäkodissa" nykyisen Diabeteskeskuksen pihapiirissä elokuussa 1976, ja ensimmäinen vuosikokous järjestettiin Helsingissä syyskuussa. Säätiön ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin dosentti, nykyinen arkkiatri Risto Pelkonen.

Diabetestutkimussäätiö myönsi ensimmäisen apurahansa, 4 000 markkaa, suomalaiseen diabetestutkimukseen vuonna 1978. Sen jälkeen apurahoja on myönnetty joka vuosi, ja myönnettyjen apurahojen yhteissumma on kivunnut lähes kuuteen miljoonaan euroon.

Diabetestutkimussäätiön vuoden 2017 apurahojen haku avautuu 2.1.2017. Apurahasumma on 500 000 euroa, kuten oli myös kuluneena säätiön 40-vuotisjuhlavuotena.

Tarinoita matkan varrelta

Kaikki Diabetesliiton neljä kunniapuheenjohtajaa ovat olleet jäseninä Diabetestutkimussäätiön hallituksessa. Kunniapuheenjohtajat Seppo Aho ja Tero Kangas kuuluivat jo säätiön ensimmäiseen hallitukseen. Ammi Isokallio ja Matti Väistö olivat mukana myöhempinä vuosina.

Lue kunniapuheenjohtajien haastattelut täältä.

Säätiön hallituksen ensimmäisen puheenjohtajan, arkkiatri Risto Pelkosen haastattelu julkaistiin Diabetes-lehdessä viime kesänä. Lue Pelkosen ajatuksista verkkolehdestämme.

Diabetestutkimussäätion hallitus Virkkulan terassilla 1976


Palaa otsikoihin



Sivua viimeksi päivitetty: 21.9.2010
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje