Mitä numerot kertovat?

Itsellesi sopivaa painoa arvioidessasi voit miettiä, millainen paino on tuntunut tai tuntuu itselle hyvältä.

Vaaka on painonhallinnan lahjomaton seurantaväline. Painoaan pudottavan voi olla hyvä käydä vaa´alla jopa päivittäin mutta ainakin pari kertaa viikossa. Punnitseminen kannattaa tehdä samalla vaa´alla samaan aikaan päivästä samassa vaatetuksessa.

Pelkkä punnitseminen ei riitä, vaan vaa´an lukemiin pitää myös reagoida. Monia auttaa, kun määrittää itselleen tietyn kilorajan, jonka yli paino ei saa mennä. Myös normaalipainoisen on hyvä punnita itsensä säännöllisesti. Lihominen tai painonlasku ilman siihen pyrkimistä on merkki siitä, että diabeteksen hoitoa pitää tarkistaa.

Vyötärönympärys

Vyötärönympärys kuvaa kokonaistilannetta terveyden kannalta usein paremmin kuin paino. Terveysriskit lisääntyvät, jos mittanauhalla mitattu vyötärönympärys on miehillä yli 94 senttiä ja naisilla yli 80 senttiä.

Vyötärölihavuus (ns. omenavatsakkuus) on haitallista, koska se tarkoittaa rasvan kertymistä sisäelinten ympärille. Lantiolihavuus (ns. päärynälihavuus) ei ole yhtä haitallista elimistölle.

Vyötärön ympärysmittaa voi seurata mittanauhalla. Liikunnan lisääminen voi kiinteyttää vartaloa niin, että vyötärönmitta lyhenee, vaikka painossa ei vielä näkyisikään selvää muutosta.

Painoindeksi

Terveellisen painon määrittämiseksi on olemassa erilaisia keinoja. Yleinen tapa on laskea painoindeksi (Body Mass Index BMI). Tällöin paino (kg) jaetaan pituuden (m) neliöllä.

Esimerkki painoindeksistä:

Jos painoa on 76 kiloa ja pituutta 166 senttiä, painoindeksi on 76 : (1,66 x 1,66) = 27,6.

BMI 22-24,9 normaalipaino
BMI 25-29,9 lievä lihavuus
BMI 30-34,9 merkittävä lihavuus
BMI 35-39,9 vaikea lihavuus
BMI 40- sairaalloinen lihavuus

Painoindeksilaskureita löytyy netistä useita, katso tästä Sydänliiton sivuilla oleva painoindeksilaskuri, samalta sivulta löydät lisätietoa vyötärönympäryksen mittaamisesta.

Sivua viimeksi päivitetty: 31.3.2017
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje