Meidät kohtaat kursseillamme

Kun tulet diabeteskurssille Diabeteskeskukseen Tampereelle, tapaat useimmat meistä. Meidät saatat kohdata myös muualla kuin Diabeteskeskuksessa järjestettävillä kursseilla, esimerkiksi diabetesyhdistysten luentotilaisuuksissa. Useimmat meistä vetävät myös verkkokursseja sekä ammattilaisille suunnattuja diabeteskoulutuksia.

Meidän lisäksemme kurssien toteutuksesta paikan päällä vastaavat emäntämme ja koko Sydänmerkki-aterioita valmistavan keittiömme henkilökunta. Lisäksi perhe- ja nuortenkursseilla työskentee joukko lasten ja nuorten ohjaajia, ja useimmilla kursseillamme on mukana myös vapaa-ajan ohjaaja ja yöhoitaja. Tapaat kurssipäiviesi aikana myös muita Diabetesliiton työntekijöitä, joille Diabeteskeskus on päivittäinen työpaikka.

Ylilääkäri Pirjo Ilanne-Parikka

Pirjo Ilanne-Parikka 005web

Pirjo on koulutukseltaan sisätautien erikoislääkäri ja diabeteslääkäri sekä lääketieteen tohtori. Hän on tullut töihin Diabetesliittoon alun perin jo vuonna 1993, mutta on ollut välillä muuallakin töissä sekä tutkimusvapailla ja pitää sivutoimisesti myös yksityisvastaanottoa.

Pitkän työhistoriansa aikana Pirjo on kohdannut kursseillamme ja koulutuksissamme diabeetikoita vauvasta vaariin sekä heidän läheisiään. Diabeteksen hoidon ammattilaisten koulutukset ovat tarjonneet Pirjolle foorumin diabeetikoita hoitavien monipuolisiin kohtaamisiin.

Erilaisten ihmisten kohtaamiset ovat juuri se juttu, joka Pirjoa motivoi. Motivaation lähteenä toimivat myös mielenkiintoiset työtehtävät  ja -verkostot sekä näköalapaikka diabeteksen maailmaan.

Pirjon motto kurssityössä on: hyvä hoito kuuluu kaikille!

Erikoislääkäri Anu-Maaria Hämäläinen

Anu-Maaria HämäläinenAnu-Maaria on koulutukseltaan lastentautien erikoislääkäri, LT ja hänellä on diabeteksen hoidon erityispätevyys. Diabeteskeskukseen hän siirtyi Jorvin sairaalasta Espoosta syksyllä 2015.

Lasten ja nuorten diabeteslääkärinä Anu-Maarian osaamista on tyypin 1 diabetes. Hän työskenteleekin perhe, nuorten ja aikuisten tyypin 1 kuntoutuskursseilla sekä vastaavissa ammattilaisten koulutuksissa. Anu-Maaria motivoi työssä diabeteksen haasteellisuus sekä sairautena että hoidollisesti. ”Joka päivä näkee ja oppii jotain uutta diabeteksesta.”

Mottona omassa työssään Anu-Maaria näkee sen, että avoimesti keskustellen voidaan avata ”diabetessolmuja” ja mahdollistaa lapselle ja nuorelle miksei vanhemmallekin diabeetikolle tavallista hänelle tarkoitettua elämää diabeteksesta huolimatta.

Diabeteshoitaja Anneli Jylhä

Anneli JylhäAnneli on alun perin sisätautikirurginen sairaanhoitaja, diabeteshoitaja hän on ollut ammatiltaan pian 15 vuotta. Hän on kouluttautunut diabetestyöhön tekemällä diabetestyötä sairaalassa ja osallistumalla lukuisiin diabetesalan koulutuksiin. Diabeteskeskuksessa hän on työskennellyt jo kymmenen vuotta.

Anneli työskentelee kaikenikäisten diabetesta sairastavien kuntoutuskursseilla. Hän kouluttaa myös terveydenhuollon ammattilaisia niin Diabeteskeskuksessa kuin tilauskoulutuksissa eri puolella Suomea.

”Meidän tulee katsoa diabetesta ja sen hoitoa monesta näkökulmasta, mutta tärkein näkökulma on aina diabeetikon näkökulma ja hänen etunsa, ei esimerkiksi terveydenhuollon,” Anneli korostaa. Hän tapaa työssään myös terveydenhuollon päättäjiä ja tekee yhteistyötä monien tahojen kuten esimerkiksi TEKESin, sairaanhoitopiirien sekä lääke- ja hoitotarvikealan ammattilaisten kanssa.

Ulospäinsuuntautunut Anneli nauttii siitä, että diabeteshoitotyö on vahvasti ihmisten kanssa tehtävää työtä, ja yhdessä tekemällä löytyy aina uusia asioita ja mahdollisuuksia hoidon kehittämiseen. ”On hienoa tavata Diabeteskeskuksessa kurssilla olleita kuntoutujia, jotka muistavat minut vielä vuosienkin jälkeen, ja huomata, että kurssilla tekemämme yhteistyö on kantanut hedelmää. Työlläni on todellakin merkitystä.”

Annelin motto hoitotyössä on: ”Kuuntele sydämellä, ole hoitaja silloin kun pitää, ja vierellä kulkija, kun on sen tarve.” Ammatillisissa koulutuksissa vähemmän on hänen mielestään usein enemmän. ”Ei se mitä sanot, vaan miten sanot!”

Diabeteshoitaja Kaja Normet

Kaja NormetTalvella 2014 Diabetesliittoon töihin tullut Kaja on diabeetikkolapsen äiti. Hän on sisätautikirurginen sairaanhoitaja (AMK) ja suorittanut diabeteksen hoidon ja ohjaustyön täydentävät opinnot.

Eri-ikäiset diabeetikot ”vauvasta vaariin” sekä diabeetikoiden lähiomaiset ovat kohdanneet Kajan diabeteskursseillamme. Hän kouluttaa myös terveydenhoitoalan ammattilaisia Suomessa ja naapurimaissa.

Kajaa motivoi se, että diabeteksen hoitoon ei ole yhtä oikeaa tapaa, ja hoito muuttuu diabetesmatkan edetessä. Hoidonohjauksessa hänestä tärkeintä on se, mikä tuntuu asiakkaasta hänen senhetkiseen elämäänsä sopivalta. Eniten iloa Kajan työhön tuovat diabeetikoiden omat oivallukset ja arjen onnistumiset. Työssä oppiminen on hänelle jatkuva prosessi.

”Kun puhut, toistat jo tietämäsi asioita. Kun kuuntelet, voit oppia jotain uutta.”
-Dalai Lama-


Diabeteshoitaja Tiina Salonen

Tiina SalonenTiina on työskennellyt diabeetikoiden parissa jo kolmisenkymmentä vuotta, joista viimeiset kymmenen Diabeteskeskuksessa. Koulutukseltaan hän on  diabeteshoitotyön erikoistumisopinnot suorittanut sisätautien sairaanhoitaja sekä kasvatustieteitä opiskellut Huk.

Tiinan voi kohdata millä tahansa kurssillamme tai koulutuksessamme, myös tilauskoulutuksissa ja tapahtumissa ympäri Suomen. Hänen erityisalaansa ovat tyypin 1 diabetes, insuliinipumppu- ja munuaiskurssit sekä kehitysvammaisten kurssit.

"Tässä työssä saa kulkea kappaleen matkaa diabeetikon kanssa, se on etuoikeutettua työtä," sanoo Tiina. Yksilöllisten ratkaisujen etsiminen yhdessä diabeetikoiden kanssa palkitsee. Samoin se, että koulutuksiimme osallistuvat ammattilaiset saavat uusia oivalluksia ja vahvistusta omaan ohjaustyöhönsä.

"Tärkeintä on ymmärtää!"

Psykologi Kirsi Ikuli (toimivapaalla 9/2017-)

Kirsi Ikuli
Psykologimme Kirsi nauttii kurssityössä erityisesti siitä, että kurssit ovat mahdollistavat ihmisten kohtaamisen. Asioiden pohdinta yhdessä ja onnistumisten jakaminen ovat työn suola.

Kymmenkunta vuotta Diabetesliitossa työskennellyt Kirsi on mukana niin diabeetikoiden kursseilla kuin ammattilaisten koulutuksissakin.




Ravitsemusterapeutti Eija Ruuskanen

Eija Ruuskanen esittelyihinEija on kurssittanut diabeetikoita ja diabeteksen hoidon ammattilaisia ravitsemusasioissa Diabetesliiton leivissä yli 20 vuotta. Koulutukseltaan Eija on ravitsemusterapeutti, THM.

Eijasta on hienoa jakaa kurssilaisten kanssa kokemus siitä, että ”Ei tämä diabeteksen hoito niin kamalan vaikeaa välttämättä olekaan, kun siihen rauhassa ja porukassa paneutuu. Ehkä minä voin osittain hallita diabetestani, eikä diabetes aina minua”.

Myös kurssilaisten ihmettelevät lausahdukset kurssiviikkojen lopulla ilahduttavat Eijaa: "En olisi ikinä uskonut, että terveellinen ruoka voi olla näin hyvää”. Puhumattakaan siitä ilon tunteesta, kun kurssilainen saa ahaa-elämyksen: diabeetikkokin saa nauttia ruuasta! Eijan mielestä ihminen tarvitsee sekä terveysruokaa että mielenterveysruokaa.

Pitkän kokemuksensa perusteella Eija tietää, että diabeteksen hoito voi tuntua kaaokselta. Mutta samalla hän tietää, että yhdessä muiden kurssilaisten ja kokeneiden ammattilaisten kanssa diabeetikko voi saada selkeyttä kaaokseen, kun kurssilla keskitytään kaikessa rauhassa hoitoon.

Liikuntasuunnittelija Eira Taulaniemi

Eira TaulaniemiEira on koulutukseltaan fysioterapeutti. Hän on tullut Diabeteskeskukseen töihin vuonna 2015 ja työskentelee niin diabeetikoiden kursseilla kuin diabeteksen hoidon ammattilaisten koulutuksissakin.

"Työ on monipuolista ja jokainen kurssiviikko ja koulutustilaisuus on erilainen," sanoo Eira, joka kohtaa kursseillamme diabeetikoita ja heidän läheisiään vauvasta vaariin.


Liisa Heinonen
Ravitsemusterapeutti Liisa Heinonen


Liisa on laillistettu ravitsemusterapeutti ja MMM eli suorittanut maisterin tutkinnon ravitsemustiede pääaineena Helsingin yliopistossa. Hän on vuosien varrella olen täydennyskouluttautunut muun muassa aikuiskasvatustieteen ja ratkaisukeskeisen asiakastyön opinnoilla.

Liisa on tullut töihin Diabetesliittoon jo vuonna 1980; ollut siis meillä töissä yli puolet elämstään ja nähnyt ja kokenut sen muutoksen mikä diabeteksen hoidossa on vuosien mittaan tapahtunut. "Kun aloitimme vuonna 1980 oli juuri tullut mahdolliseksi tehdä omia verensokerimittauksia kotimittareilla. Siihen asti tehtiin vain virtsakokeita. Insuliinit olivat silloin pääasiassa pitkävaikutteisia."

Liisa on työskennellyt perhekursseilla diabeetikkolapsiperheiden kanssa ja aikuisten tyypin 1 ja tyypin 2 diabeetikoiden kanssa sekä ikääntyneiden diabeetikoiden kanssa. Hoitohenkilökunnan koulutuksista erityisen lähellä Liisan sydäntä on painonhallintaryhmäohjaajien koulutus PPP eli Pieni Päätös Päivässä -koulutus.

Liisan mielestä on hienoa, että kursseillamme on ihmisiä ”tositarkoituksella” oppimassa diabeteksen hoitoa. Myös hyvä työtiimi eli Diabetesliiton opetusryhmä on erittäin kannustava yhteisö. "Hiljaa hyvä tulee ja pieni on kaunista," Liisa kertoo motokseen.











Sivua viimeksi päivitetty: 14.9.2017
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje