Hyvää oloa työhön ja vapaalle

Tule työyhteisösi kanssa viettämään työhyvinvointipäivää Diabeteskeskukseen Tampereelle! Diabeteskeskus sijaitsee Aitolahden Hirviniemessä, Näsijärven rannalla, noin 25 km Tampereen keskustasta.

Meillä terveyden asiantuntijat auttavat teitä puntaroimaan omia elintapojanne: päivän tavoitteena voivat olla vaikkapa pienet oivallukset ruokailu- ja liikuntatottumuksissa. Tyhy-päivän ohjelma kootaan omien toiveidenne ja tarpeidenne mukaan – tehdään yhdessä juuri teille sopiva kokonaisuus.

Työhyvinvointipäivänne voi sisältää esimerkiksi

  • keskustelevia luentoja asiantuntijoidemme kanssa
  • liikuntaa: esimerkiksi tuoli- tai keppijumppaa, sauvakävelyä, venyttelyä, rentoutusta
  • havaintoesityksen ruuan valmistuksesta
  • päivän ateriat Diabeteskeskuksen palkitun keittiön valmistamina
  • omaa ohjelmaanne; auditoriomme ja kokoustilamme ovat varattavissa käyttöönne
  • saunomista ja uintia

Tietoa ja tekemistä sopivassa suhteessa

  • voitte valita päivänne ohjelmaan sopivat luennot omien toiveidenne ja tavoitteidenne mukaan
  • luentojen aiheita voivat olla esimerkiksi: elintapojen vaikutus terveyteen, työssä jaksaminen, terveellinen syöminen, liikuntatottumukset ja terveyden edistäminen
  • luentojen rinnalle kannattaa valita sopiva annos tekemistä, vaikkapa liikuntaa ja havaintoesityksiä.

Näsijärven rannalla rentoudutte

  • Diabeteskeskus on Diabetesliiton päätoimipaikka ja kurssikeskus Tampereen Hirviniemessä, luonnonkauniissa ympäristössä Näsijärven rannalla
  • Tampereen keskustasta meille on matkaa noin 25 kilometriä
  • illan viettoon tarjoamme saunan ja uima-allasosaston, kesällä lämpiää myös rantasauna
  • meillä voi myös majoittua, vuodepaikkoja on noin 50 hengelle.

Esimerkki päivästä Diabeteskeskuksessa

8.30    Aamukahvi. Tervetuloa Diabeteskeskukseen, muutama sana talosta ja toiminnastamme

9.00    Lääkärin luento: Miten elintapamme vaikuttavat terveyteemme?

10.00    Psykologin keskusteleva luento: Mistä ja miten eväitä työssä jaksamiseen?

Taukojumppa

11.00    Ravitsemusterapeutin luento: Millaista on terveellinen syöminen?

Sydänmerkkilounas: salaattipöytä, lämmin ruoka, jälkiruoka, kahvi

12.45    Havaintoesitys: emäntämme valmistaa maukkaan ja terveellisen aterian

Päiväkahvi

14.00    Ohjattua liikuntaa

15.00    Osallistujien omaa ohjelmaa

Päivällinen

Sauna ja uinti

Päivän pituus ja siihen sisältyvä ohjelma suunnitellaan omien toiveidenne perusteell
a.

Tiedustelut

Kurssisihteeri
Pirkko Toivonen
p. 050 31 06 610
pirkko.toivonen(at)diabetes.fi


Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje