Harrastukset, liikunta, kaverit

miikka1w

Diabetes tuli ja pelasti

Miikka Auralalle, 19, diabetekseen sairastuminen tarkoitti selviytymistä. Menneisyyteen jäivät niin huumeet, alkoholi kuin tupakkakin. Nyt Miquel P -artistinimeä käyttävä Miikka haluaa musiikillaan toimia esimerkkinä nuorille.

Miikka Auralan tarina ei ala kauniisti. Hänen vanhempansa erosivat Miikan ollessa 12-vuotias. Miikka muutti isälleen, jolla oli alkoholiongelma.

–Minulla ei ollut kotiintuloaikoja eikä ylipäätään minkäänlaisia rajoja. Isäni joi aina, kun tuli töistä kotiin. Lopulta päädyin hakemaan lohtua tarttumalla itsekin pulloon.

Miikalle ja hänen isälleen tuli riita, jonka seurauksena Miikka muutti äitinsä luo. Elämä ei helpottanut vaan alkoi mennä entistä pahempaan suuntaan. Miikka teki murtovarkauksia ja oli poliisin kanssa tekemisissä jatkuvasti. Tie vei lasten- ja nuortenkotiin, jossa oma terveys alkoi pettää.

Miikka5w
–Minua väsytti ja janotti hirveästi. Vaikka söin valtavasti, laihduin niin paljon, että lopulta painoin vain 40 kiloa. Olin pelkkää luuta ja nahkaa, mutta minulla ei ollut voimavaroja hakeutua lääkäriin.

Neljän laitosvuoden jälkeen täysi-ikäinen Miikka muutti omilleen, mutta ei osannut huolehtia itsestään. Rahankäyttö oli holtitonta ja pian mukaan kuvioihin tulivat alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttö sekä kannabis.

–Lopulta en enää jaksanut tehdä mitään, olin ihmisraunio. Ymmärsin, että nyt minun on pakko hakeutua sairaalaan.

Lääkärissä Miikka kertoi pitkään jatkuneista oireistaan, ja häntä kehotettiin menemään verikokeisiin. Tuloksista ilmeni, että Miikan verensokeri oli yli 20 mmol/l. Viikonloppu oli tulossa, joten Miikka päätti lähteä tapaamaan vanhempiaan toiseen kaupunkiin ennen toista sairaalareissua. Paluumatkalla Miikka joi janoon ja väsymykseen kaksi sokerillista energiajuomaa. Verensokeri kipusi 43 mmol/l:iin.

–Ajattelen, että suojelusenkelipikkuveljeni pelasti minut, sillä 43 mmol/l on lukema, joka olisi lähettänyt monen aikuisenkin viimeiselle matkalle. Ajatus pysäytti minut totaalisesti. Päätin jättää taakseni kaikki päihteet ja mietin, että näin oli tarkoitettu. Diabetes pelasti minut.

Muutos ei kuitenkaan ollut helppo, sillä Miikan elämä oli siihen asti ollut kaikkea muuta kuin säännöllistä ja terveellistä. 11-vuotiaana aloitettua tupakanpolttoa oli vaikea lopettaa ja Miikkaa vaivasi jatkuva unettomuus. Miikka ei ollut tottunut laittamaan itselleen ruokaa, joten säännöllisen ja tiukan ateriarytmin pitäminen oli haastavaa. Taivaalle alkoi kasaantua uusia pilviä.

miikka2w

Hirvittävä kipu

Todennäköisesti useamman vuoden kytenyt diabetes sekä epäterveelliset elämäntavat olivat ehtineet tehdä vahinkoa Miikan elimistölle. Pian ykköstyypin diabeteksen toteamisen jälkeen Miikan jalkoihin alkoi sattua. Kipu paheni pahenemistaan ja lopulta Miikka ei enää pystynyt kuin makaamaan sohvalla ja ulvomaan kivusta.

–Kun otan tulevaisuudessa diabetestatuoinnin, aion ajatella tuota hirvittävää kipua, joka jaloissani oli. Näin tatuoinnin ottaminen ei varmasti tunnu pahemmalta kuin hyttysen pisto.

Miikka raahautui tuskissaan jälleen sairaalaan, jossa hän makasi seuraavan kuukauden. Särkyä yritettiin lievittää vahvoilla lääkkeillä, mutta kipu ei hellittänyt.

–Kävelykykyni katosi kahdeksi viikoksi ja jouduin opettelemaan uudestaan kävelemään rollaattorin avulla. Se oli todella raskasta aikaa ja halusin päättää elämäni siihen. Onneksi itsemurha jäi vain ajatuksen tasolle, Miikka sanoo pyyhkien kyyneleitä silmäkulmastaan.

Sitkeä nuorimies päätti saada elämänsä järjestykseen ja alkoi aamulenkeillä ympäri sairaalaa ja teki hyppyharjoituksia hammasta purren. Kipujen lievityttyä Miikka pääsi kotiin ja alkoi juosta pitkiä lenkkejä.

–Juostessa fiilis oli aivan mahtava, sillä minusta tuntui, että olin kerrankin saavuttanut elämässäni jotain. Olin oppinut uudestaan kävelemän, juoksemaan ja hyppimään.

Matkalla pohjalta ylös Miikka tukivat perhe, ystävät ja oman musiikin sanoittaminen. Aiemminkin rap-artistina keikkaa heittänyt Miikka, eli Miquel P oli valmis palaamaan lavalle.

miikka3w

”Vaikka kaatuisinkin niin nousen aina takas”

Vuonna 2010 aloittanut Miquel P on julkaissut useita kappaleita netissä ja keikkaillut syntymäseutunsa Satakunnan lisäksi Helsingissä. Yhteistyötä hän on tehnyt muun muassa Puhuvan Koneen kanssa. Kesällä 2016 Miikan on tarkoitus mennä Helsinki Freedom Recordsille nauhoittamaan biisiä musiikkivideota varten.

–Aion julkaista levyni Spotifyssä kaikkien kuultavaksi. Unelmani on saada sopimus Universalille tai Sonylle ja päästä esiintymään Suomen isoille hiphop-festareille.

Miikka sanoittaa omia kappaleitaan joka päivä ja yhteensä räppejä onkin rustattu papereille jo 100 kappaleen verran. Osa sanoituksista on yhteiskunnallisesti kantaaottavia, mutta suurin osa biiseistä käsittelee Miikan omaa elämää. Hän toivookin musiikkinsa toimivan hyvänä esimerkkinä nuorille.

–Haluan tuoda ihmisten kuultaville toisenlaista räppiä, jossa ei puhuta naisista tai rahasta. Haluan kertoa nuorille, että päihteitä ei kannata edes kokeilla ja vakuuttaa muille diabeetikoille, että kyllä he selviävät tämän sairauden kanssa. Minäkin selvisin, enkä todellakaan enää halua palata entiseen. Haluan olla esikuva.

Miquel P:n arkistoista löytyy myös kolme kipaletta diabetesaiheisia räppejä ja hän haaveilee, että pääsisi pian julkaisemaan niitä levyllään. Sitä ennen Miikka toivoo pääsevänsä opiskelemaan hakemaansa musiikkiopistoon tai ammattikouluun ja tutustuvansa diabetekseen syvemmin.

Miikan Tube-kanava: Miquel P Tubessa



Tapaa Miquel P messuilla!

Miikka on mukana syyskuussa Diabetes-messuilla Tampere-talossa. Miikka/Miquel esiintyy lauantaina 24.9. ja on mukana nuorille avoimessa räppipajassa. Tule sinäkin Diabetes-messuille!

messuA5vaaka



Artikkeliin liittyvät asiasanat:

diabetekseen sairastuminen korkea verensokeri
Elina Luomaw
Teksti ja kuvat
Elina Luoma