Koti Blogi
surullinen iäkäs mies istuu sohvalla

Muisti terävänä pitkälle vanhuuteen

Elintapoja kannattaa rukata aivoille suotuisaan suuntaan hyvissä ajoin, jos haluaa välttyä muistisairaudelta. Muistia voi huoltaa terveellisellä ruokavaliolla, säännöllisellä liikunnalla, aivojumpalla, sosiaalisella aktiivisuudella sekä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden hallinnalla. Diabeteslääke metformiinillakin saattaa olla suojaavaa vaikutusta. Sen tehoa muistisairauksien ehkäisyssä tutkitaan parhaillaan.
tyytyväiset mies ja nainen rentoutuvat makuuasennossa

Hyvä mieliala luo hyvinvointia

Mieli vaikuttaa jatkuvasti siihen, millaiseksi koemme oman terveytemme. Kun ihmisellä on myönteinen käsitys itsestään ja elämästään, hän todennäköisesti arvioi myös terveytensä hyväksi. Hyvinvointia lisää keskittyminen hyviin asioihin, ongelmien vatvomista kannattaa välttää. Konkreettisimmin mielen voima näkyy siinä, kun plasebohoito tehoaa terveysongelmiin yhtä hyvin kuin oikea hoito.
selällään nukkuva mies kuorsaa

Uniapnea on riski terveydelle

Unenaikaiset hengityskatkokset eli uniapnea heikentää elämänlaatua ja lisää riskiä sairastua moniin sairauksiin. Lääkärille kannattaa hakeutua matalalla kynnyksellä, jos kärsit päiväaikaisesta väsymyksestä. Monet ihmiset, jotka ovat alkaneet hoitaa uniapneaansa, ovat kertoneet saaneensa elämänsä takaisin. Uniapneaan löytyy monia hoitovaihtoehtoja.
kaksi iloista pyöräilijää

Pieni teko, iso merkitys

Kaikki liikkuminen kannattaa, kevyt liikuskelukin. Se voi parantaa kehon ja mielen hyvinvointia enemmän kuin uskotkaan. Liikunta ehkäisee monia sairauksia ja lisää vireyttä, helpottaa stressiä, masennusta ja ahdistusta. Liikkumalla säännöllisesti voi hidastaa muistin ja tarkkaavaisuuden muutoksia. Lisäksi liikunta helpottaa selviytymistä arjen toiminnoissa.
Erkki Lemetti pilkkoo paprikaa keittiössä

Lähes 50 kiloa laihduttanut Erkki Lemetti: ”Kuin olisin nuoreksi tullut”

Kolmivuorotyö, vähäinen liikunta ja epäsäännöllinen ruokarytmi paisuttivat vantaalaisen Erkki Lemetin vyötäröä vuosikymmenten ajan ja toivat mukanaan tyypin 2 diabeteksen. Sitten työterveyshuolto lähetti hänet ja osan hänen työkavereistaan kuntokurssille. Se herätti Lemetissä kipinän elämänmuutokseen eläkeiän kynnyksellä.
pikkutyttö istuu isänsä olkapäillä

Perheet olennaisen äärellä

Vastoinkäymiset pakottavat pysähtymään ja karsimaan kaiken tarpeettoman. Jäljelle jää vain säilyttämisen arvoinen: hyvä perhe-elämä. Millaista se on? Vastaajana asiantuntijapsykologi Elina Komulainen Mieli ry:stä.
Samuel-jalo-istuu-rentona-nojatuolissa

Downin oireyhtymä tuo lisävaateita diabeteksen hoitoon

Samuel Jalon ja Mai Mikkolan diabeteksen hoitotasapaino on hyvä erityisesti vanhempien avun ja tuen ansiosta. Molemmilla on insuliinipumppu ja glukoosisensori. Samuel hoitaa diabetestaan hyvin itsenäisesti, Main diabeteksen hoito on pitkälti vanhempien vastuulla.
lohi-pastavuoka-vuoassa-ja-haarukoita

Valitse kalaa lautaselle monipuolisesti

Kaikenlaisten kalojen syönti edistää terveyttä. Eri kaloilla on erilaisia terveyshyötyjä ja niiden hyödyt täydentävät toisiaan. Kotimaiset järvikalat ovat myös ilmastoystävällisiä valintoja. Tuoreen kalan lisäksi lautaselle voi vaihteeksi valita pakaste- tai säilykekalaa.
Salla-Atkins-lähikuvassa

Miten pitkäaikaissairaan lapsen hoivaaminen vaikuttaa vanhempiin?

Kuinka pitkäaikaissairaasta lapsesta huolehtiminen heijastuu vanhempien omaan terveyteen ja hyvinvointiin sekä perheen taloudellisiin olosuhteisiin pitkän ajan kuluessa? Tutkija Salla Atkins selvittää tätä COST-tutkimushankkeessa. - Pitkäaikaissairaiden lasten vanhempien hyvinvointia ei ole aiemmin juuri tutkittu pitkällä aikavälillä, hän sanoo.
Emilia

Vertaistukea itselle ja muille

Tavallista arkea, hoitokokemuksia, hyviä ja huonoja päiviä diabeteksen kanssa. Muun muassa näistä asioista deelähettiläät Emilia, Alina ja Anna kertovat omilla päivitysvuoroillaan Diabetesliiton Instagram-tileillä. Toiminnalla tarjotaan vertaistukea, mutta saadaan sitä myös itselle.
mies ajaa polkupyörällä

Liikkeelle sydänviasta huolimatta

Sydänsairautta sairastavan kannattaa liikkua säännöllisesti ja monipuolisesti, sillä liikunta hoitaa sekä sydäntä että kokonaisterveyttä. Sydänvian laadusta ja asteesta riippuu, kuinka raskasta liikuntaa sydänsairas ihminen sietää. Jutun lopussa on liikuntaohjeet eri sydänsairauksia sairastaville.
piiroskuva naisesta ja robotista jotka ovat kaapeleilla yhteydessä toisiina

Tekoäly hyvä renki muttei isäntä

Tekoälystä voi kehittyä apu sairauksien toteamiseen ja elintapojen kohentamiseen, mutta se ei korvaa ihmisen asiantuntemusta. Eikä kaikkiin sen terveysneuvoihin kannata luottaa. Ongelma on, miten tekoäly osaa ottaa huomioon yksilöllisiä riskitekijöitä. Koneella ei ole ihmisen kaltaista harkintakykyä, Jyväskylän yliopiston Digitaalisen terveysälyn laboratorion johtaja Sami Äyrämö pohtii.
Matti Juva metsässä taustalla metsäkone

Positiivinen asenne helpottaa elämänmittaista matkaa tyypin 1 diabeteksen kanssa

Mauri Heinonen ja Matti Juva olivat pikkupoikia, kun heillä todettiin 1950-luvulla tyypin 1 diabetes. Vaikka diabeteksen hoitokeinot olivat tuolloin ja vielä seuraavinakin vuosikymmeninä rajallisia, ja kummankin sairaus oli välillä heitteillä, Heinonen ja Juva ovat eläneet hyvää elämää ilman vakavia vaivoja. Toinen heistä on käynyt 85 maassa, kun taas toinen tekee yhä täyttä työpäivää pientilallaan ja metsäkoneen ohjaimissa.
nuori nainen jolla on insuliinpumppu ja glukoosisensori ottaa selfien sohvalla

Hoitovälinehuolia

Hyvinvointialueille siirtyminen on merkinnyt osalle diabetesta sairastavista heikennystä hoitotarvikejakeluun. Eräillä alueilla esimerkiksi tyypin 2 diabetesta sairastavat ovat joutuneet luopumaan kudosglukoosin sensoroinnista. Tyypin 1 diabetesta sairastavat puolestaan saavat käyttöönsä hoitovälineitä liian vähän ja usein vanhaa teknologiaa. Miten tilannetta voisi parantaa?
rakastuneet mies ja nainen juoksulenkillä

Ahdistaako tekniikka? Kesytä laitteet arjen apureiksi

Glukoosisensoreiden ja älypumppujen käyttäjät ovat pääosin hyvin tyytyväisiä älykkäisiin hoitovälineisiinsä, jotka keventävät diabeteksen hoidosta aiheutuvaa kuormaa, parantavat hoitotasapainoa ja lisäävät turvallisuutta. Mutta sensorointi voi joskus myös koukuttaa liikaa ja älypumppu stressata, jos ei luota sen kykyyn annostella insuliinia oikein. Diabeteshoitaja Kaja Normet antaa vinkit ongelmatilanteisiin.
iäkäs-diabetesta-sairastava-nainen-istuu-sohvalla- ja-tutkii-puhelintaan

Hoitoteknologia hyödyttää myös iäkkäitä

Pirkanmaalla kokeiltiin kotona asuvien iäkkäiden ihmisten verensokerin etäseurantaa KATI-ohjelmassa. Jokaiselle osallistuneelle laadittiin henkilökohtaiset verensokerin hoidon tavoitteet. Kokeiluun osallistuneet tunsivat olonsa turvalliseksi, kun heidän verensokeriaan seurattiin ja hoitavat ammattilaiset reagoivat tarvittaessa sen muutoksiin. Lähes kaikki osallistuneet halusivat jatkaa verensokerin etäseurantaa kokeilun päätyttyä.
miehen-vatsaan-sattuu-kovasti

Diabetes toisen taudin kylkiäisenä

Diabetes johtuu joskus toisesta sairaudesta tai toisen sairauden lääkehoidosta, esimerkiksi haimatulehduksesta, haiman poistoleikkauksesta tai pitkästä kortisonihoidosta. Sisätautien lääkäri Leo Niskasen mielestä näin kehittynyttä diabetesta ei voi luonnehtia toissijaiseksi diabetekseksi. Kaikkia diabetesmuotoja on tärkeä tutkia ja ymmärtää ja hoitaa niin hyvin kuin osataan.

Vaali empatiaa

Empatiavaje voi ilmetä elämässä eri tavoin. Ihmisellä saattaa esimerkiksi olla vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa tai hän voi sanoa sopimattomia asioita. Tämä voi vaikeuttaa myös ihmisen omaa elämää niin, että hän jää yksin. Hyvä uutinen on, että empatiakykyä voi itse harjoitella paremmaksi koko elämän ajan.
kirjan-kansi

Hanki aivovoimaa liikkumalla

Liikkuminen vahvistaa aivoja. Se parantaa stressinsietokykyä, tekee mielen iloisemmaksi ja energisemmäksi, kehittää muistia ja luovuutta, ehkäisee ja hoitaa masennusta ja voi jopa nuorentaa aivoja. Psykiatri Anders Hansen sanoo kirjassaan Aivovoimaa, että fyysinen aktiivisuus on ehkä tärkeintä, mitä voimme tehdä aivoillemme.
lähikuva-nuoresta-masentuneesta-naisesta

Ihmissuhdesolmut masentavat nuoria

Diabetes voi vetää nuoren mielen matalalle. Tulee helposti hankauksia niin vanhempien kuin kavereidenkin kanssa. Nuorten masennuksen takaa paljastuu usein ihmissuhdeongelmia, mutta niiden merkitystä ei ole otettu riittävästi huomioon masennuksen hoidossa. Interpersonaalinen terapia auttaa selvittämään ihmissuhteiden umpisolmuja ja hoitaa näin myös masennusta.
Maari-Rajala-ja-Antti-Palkinen-seisovat-puunrungon-edessä 

Vertaistukiryhmän vetäminen on mukavaa ja tärkeää

Antti Palkinen ja Maarit Rajala ovat vetäneet Kouvolassa noin vuoden ajan tyypin 2 diabetesta sairastavien vertaistukiryhmää ammattilaisen tuella. Ryhmän tavoitteena on hidastaa ja ehkäistä munuaisvaurioita arjen pienillä valinnoilla. Ryhmässä keskustellaan vilkkaasti ja välillä ryhmässä vierailee diabetesasiantuntija.
vyöruusu-nuoren-miehen-niskassa

Kukkiva ja kivulias vyöruusu kiusaa iäkkäintä väestöä

Tavallisimmat alueet, joille vyöruusu ilmestyy, ovat keskivartalo, kasvot ja raajat.  Ensin tulee kipu, sitten kehittyvät vesirakkulat ja tulehdusalue punoittaa. Vyöruusuinfektion jälkioireena voi olla pitkään jatkuva hermosärky. Diabetes näyttää nostavan hieman vyöruusun ilmaantumisriskiä. Vyöruusulta voi suojautua rokottautumalla.
nainen-lohduttaa-surullista-ystäväänsä

Tukea vakavasti sairastuneelle

Vakavaan tautiin sairastuminen on yleensä kriisi sekä sairastuneelle itselleen että hänen läheisilleen. Se herättää molemmissa monenlaisia raskaita tunteita. Niiden kanssa ei kannata jäädä sinnittelemään yksin vaan etsiä rohkeasti apua ja tukea. Hyvät ja turvalliset ihmissuhteet ovat sairastuneelle turvapaikkoja, ja myös vertaistukiryhmistä saa paljon apua sairauden kanssa elämiseen. Ammattiapu on tarpeen silloin, kun tuntuu, ettei omin avuin jaksa ja selviä vaikeiden kokemusten kanssa.
mies-ja-nainen-voimistavat-käsivarsiaan-kuminauhalla-puistossa

Liikuta luitasi

Luusto on elävä tukiranka ja tärkeä osa elimistön aineenvaihduntaa. Liikunta auttaa pitämään luut ehjinä lujittaen niitä ja kehittäen tasapainoa. Kehonpainoa kannatteleva kestävyysharjoittelu on luuston kannalta tehokkainta, mutta kannattaa liikkua mahdollisimman monipuolisesti ja lisätä tehoja, kun kunto kasvaa.
iäkäs mies ottaa pillerin veden kanssa

Insuliinin vastavaikuttaja kortisoni kohottaa verensokeria

Kun saat kortisonikuurin, seuraa verensokereitasi tavallista tarkemmin. Aamulla otettava kortisonitabletti vaikuttaa niin, että aamulla verensokeri on hyvällä tasolla, mutta lounaalla ja päivällisellä korkea. Iltakuuden jälkeen kortisonitabletin vaikutus pyyhkiytyy pois. Diabeteksen hoitomuoto ratkaisee, miten kortisonin vaikutus verensokeriin korjataan.