Jaksaminen
Vapautta ja vastuuta
Diabeteksen hoidossa diabeetikon oma panos on merkittävä.
Omahoidon keskeisellä asemalla on kaksi puolta. Toisaalta on hyvä, että
voi ja saa vaikuttaa omaan hoitoonsa niin paljon. Toisaalta hoitovastuu
voi tuntua liian raskaalta.
Diabeteksen omahoitoon panostaminen vaihtelee eri elämäntilanteissa.
Joskus diabeteksen hoito tuntuu tärkeältä ja siihen löytyy myös
voimavaroja, joskus voimavarat sitoutuvat lähes täysin muihin elämän
tärkeisiin asioihin.
Omahoito voi ajoittain tuntua raskaalta ja turhauttavalta. Toisaalta
diabeteksen hyvä hoito on oman jaksamisen ja voimavarojen ylläpitoa.
Diabeteksen hoitaminen on arvokas asia myös elämän muiden tärkeiden
sisältöjen kannalta.
Aina kannattaa yrittää
Moni tyypin 2 diabetesta sairastava saattaa tuntea syyllisyyttä sairastumisestaan ja diabeteksen omahoidon toteuttamisesta.
On totta, että ruokailu- ja liikuntatottumuksilla voi vaikuttaa paljon
omaan terveyteensä ja oloonsa. Turhaa syyllisyyttä elintavoista ei
kuitenkaan kannata ottaa painolastiksi. Omista kokemuksista -
onnistumisista ja epäonnistumisista - oppii parhaiten. Kokeilemalla
oppii tietämään, millainen hoitomalli sopii omaan elämään. Jo pienillä
muutoksilla on paljon merkitystä kokonaisuuden kannalta.
Tukea ja kannustusta
Perheen ja muiden läheisten tuki on monille tärkeää. Tuen tarve ja muoto
vaihtelevat paljon. Joku kokee esimerkiksi painonhallinnan täysin
omaksi asiakseen, toinen nimenomaan kaipaa siinä puolison opastusta.
Toisten diabetesta sairastavien tapaaminen on usein kannustavaa. Tähän
antavat mahdollisuuden paikalliset diabetesyhdistykset sekä
Diabetesliiton kuntoutuskurssit. Diabetesliiton internetsivuilla toimii
vilkas keskustelupalsta, Kohtauspaikka.
Lisäapua:
Diabetes-lehden jutut motivaatiosta ja jaksamisesta
Yhdistystoimintaa ja keskustelua Kohtauspaikalla
Diabetesliiton kuntoutuskurssit työikäisille
Diabetesliiton kuntoutuskurssit eläkeläisille
