Lapsen diabetes

fillarilapsi

Lasten diabetes ilmaantuu usein yllättäen. Vaikka alkuoireet ovat joskus rajuja, lapsen vointi korjaantuu viimeistään muutaman päivän kuluessa hoidon aloituksesta yhtä hyväksi kuin ennen sairastumista.

Diabetes on kuitenkin pysyvä: se jatkuu koko elämän, ja sitä on hoidettava joka päivä. Hoito perustuu insuliiniin, joka annetaan pistoksina tai insuliinipumpun avulla. Diabeteksen pysyvyys erottaa sen useimmista muista sairauksista.

Vaikka diabeteksen ilmaantuminen on järkytys, diabeteksen kanssa oppii elämään - täysipainoista, hyvää, tavallista elämää. Diabeteksesta tulee vähitellen lapsen yksilöllinen ominaispiirre. Se ei myöhemmin enää ole jokapäiväistä elämää juurikaan häiritsevä "sairaus" sanan varsinaisessa merkityksessä. Lasten diabetes Suomessa on vielä valtaosin tyypin 1 diabetesta.

Lasten ja nuorten yleistyvän lihavuuden ja vähäisen liikunnan vuoksi myös heillä on alkanut esiintyä tyypin 2 diabetesta, silloin kun siihen on olemassa perinnöllinen alttius. Tyypin 2 diabeteksen ja sitä edeltävän metabolisen oireyhtymän hoidosta lapsilla on kertynyt vasta vähän tietoa.

Diabeteksen hoidon tavoitteena on lapsen päivittäinen hyvinvointi, normaalin kasvun ja kehityksen turvaaminen ja elinmuutosten välttäminen.

Verensokerin tavoitearvot lapsilla ovat yksilölliset, tavallisesti ne ovat tämän tyyppiset:
  • ennen aterioita 4–7 mmol/l
  •  1,5–2 tuntia aterian aloituksen jälkeen 8–10 mmol/l.

Usein kysyttyä lapsen diabeteksesta

Joka perheessä diabeteksen ilmaantuminen synnyttää paljon kysymyksiä, ja olemme koonneet vastauksia yleisimpiin niistä. Vastaukset ovat suppeita, eikä moniin kysymyksiin yksiselitteistä vastausta olekaan. Vastaukset koskevat tyypin 1 diabetesta.

Miksi minun lapseni, mitä nyt?

Entä diabeetikkolapsen tulevaisuus?


Tulosta tämä sivu
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje